Moi!
Nyt ois taas paljon asiaa. :) Selkeyttämisen vuoksi laitoin ihan väliotsikot.
Kysely päättyi
Joo mä siis päätin sen kyselyn vaikkei se virallisesti ollutkaan vielä loppunut. Kysymyshän oli "Mikä tekisi blogista "
Suurin osa kannatti kuvien lisäämistä ja sitä koitan nyt sitten totisesti parantaa. Voisin vaikka koulumatkoilla koittaa niitä kuvia räpsiä... Mitäs sanotte? Kuulostaako kuvien lisääminen hyvältä?
Toiseksi eniten ääniä sai kohta "Joku muu". Mitä se "joku muu" vois olla?
Muutama toivoi myös videoita ja
minun nimeä ja kuvaa. Videoita en oikein voi tehdä koska en osaa ladata ja
nimeäni tai kuvaani en haluaisi kertoa/näyttää, koska olen kuitenkin vasta 11.
Haluaisitteko kuitenkin, että kerron itsestäni enemmän?
Loput äänet jakautuivat tasan toisenlaiselle
ulkoasulle ja - postauksille. Ehdinkin jo tuota ulkoasua hieman räätälöidä.
Onko se yhtään parempi? Postauksista sen verran, että olen kyllä pyytänyt
postausehdotuksia, joten avaa suusi ja kerro sellainen mikäli et pidä
postaustyylistäni yms.
Tulevista
postauksista
Koitan nyt lähiaikoina ottaa itseäni
niskasta kiinni ja kirjoittaa 3 kirjaesittelyä ja muutaman elokuvaesittelyn.
Niitä siis tulossa...
Ja mitä mieltä ootte jos laittaisin
tänne myös tarinoitani ja semmoisia?
Ja onko teillä niitä
postausehdotuksia??? Myday kuvina? Lempikorut? Infoa harrastuksista? Jotain
vaatekollaaseja, lempivaatteetpostaus? Jotain vaatteita tai ratsastuskamoja tai
koruja tai jtn mitä haluisin saada? Mistä haluutte, että mä postailen?
Gadgeteista
Lisäsin tuonne uuden kyselyn kuviin
liittyen. Siihen vastauksia kiitos.
Lisäsin myös tuon kääntäjän eli
itsekin voin joskus kokeilla kääntää vaikka englanniksi ja samalla harjoitella
sitä kieltä. ;)
Kuulumisia
Nyt on sitten ihan perus kuulumisien
vuoro.
Huomenna alkaa taas koulu.
Talvilomaviikko meni ihan kivasti, vaikka tekemiset rajoittuikin rauhallisiin
sisähommiin. Oletteko te tyytyväisiä talvilomiinne? Ja te jotka vasta aloitatte
lomailun mitä on suunnitelmissa?
+Pahoittelen kun ei ole kuvia. Tää päivä meni sisällä.
-Lumienkeli-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Asialliset kommentit piristää aina! :)