Kirjotan teille nyt ennen "reissupostausta" tosta Serenassa vietetystä päivästä. Kuvia ei tullu räpsittyä joten kuvat on serena.fi'stä ;)
Kolmen kaverin porukalla lähdettiin lauantaina 27.7. kohti Serenaa. 10:30 lähdettiin iskän (joka toimi kuskina molempiin suuntiin) kanssa hakemaan nuo kaksi kaveriani ja sitten matka jatkui Espooseen, Serenaa kohti.
Joskus 5-10 minuuttia yli yhtätoista oli auto kurvannut Serenan parkkipaikalle missä me sitten hypättiin kyydistä ja asettauduttiin jonottamaan. Mentiin siihen lyhyempään ja hitaampaan jonoon. Vähän sitten ärsytti, kun huomattiin, että siinä viereisessä jonossa meitä myöhemmin jonottamaan tulleet pääsivät sisään. No kärsivällisesti kuitenkin omaa vuoroa odotettiin ja kahteentoista mennessä oltiin päästy sisällä laittamaan uikkarit ja laittamaan tavarat pukukoppeihin. Ehdittiin myös käydä suihkussa ja mennä suunnitellusti ensimmäiseksi Villiin virtaan.
Järjestyksiä en muuten enää muista joten kerron kaikista mäistä sekaisessa järjestyksessä sen minkä muistan.
Villi virta tuli monta kertaa uitua. Muutaman kerran vedin vettä nenään, mutta suosikeiksi päätyi.
Serena-päivää edeltävänä iltana ollessani kyseisten kavereiden kanssa lenkillä uhosin pääseväni Tornado-mäen suppilossa viisi kierrosta. Kuitenkin kun mäen aika tuli ennätykseksi jäi vaivaiset kaksi ja puoli kierrosta. Siinä oli sitten huppufiilikset, kun hieman vaativattomammat kaverit melkein suoritti sen mitä uhosin...
Black Hole, joka oli edellisenä vuonna niin kauhean pelottava, oli nyt oikein kiva. Ehkä hieman tylsä, kun ei erityisen jännittävänä eikä sellainen missä voisi jostain kilpailla, mutta silti yksi suosikeistani :)
Vapaa pudotus oli jälleen yhtä jännä. En muista, että muissa mäissä olisi käynyt samalla tavalla kuin tässä eli bikinien molemmat osat olisivat hieman luiskahtaneet paikaltaan :D Onneksi sain ne vielä pärskeiden aikana korjattua, eikä kukaan tainnut nähdä.
60 metrin liuku & 140 metrin liuku oli samanlaiset kuin muistinkin. Melko tavalliset liukumäet mitä monesti kylpylöissä ja uimaloissakin on.
Hyppyrimäessä kävi vähän köplästi. Ensin mentiin siitä yksinään ja me nähtiin, kun kaks alle 12 vuotiaan näköstä laski samaan aikaan siitä. Valvoja ei sanonut mitään, vaikka ikäraja oli 12. Sitten minä ja mun kaveri lasketaan myöhemmin samaan aikaan ja sitten se valvoja sanoo, kun me mennään jo. Mua jäi inhottamaan se sen katse, kun se ravisti päätään sillein, että "noi ei usko mitään". No kiva mäki se kuitenkin oli.
Lastenmaakin piti tottakai kokeilla. Siitä ei sen kummempaa kommenttia jäänyt mieleen.
Crazy Racesta tuli kahdesti laskettua... Erittäin onnistunutta kokemusta ei jäänyt, kun ensimmäisellä kerralla laskin radalta, jossa ei juuri ollenkaan ollut vettä ja toisella kerralla vettä oli niin paljon, että se koko ajan roiskui kasvoille. Kuitenkin kiva ja vaiuhdikas mäki!
Rengasmäestä oli hauska laskea yksinkin, vaikka renkaaseen mahtui kaksikin. Laskin sekä hieman haastavammasta mäestä, että helpommasta. Portaista ylöspäin katsottuna oikealla oli se vaikeampi, jossa piti hieman ohjata ja vasemmalla se helpompi, jossa taas ei tarvinnut ohjata.
Half Pipe tuli kahdesti kokeiltua. Molemmilla kerroilla kiljuin kurkku suorana. Ihan mahanpohjasta otti kun lähdettiin ylhäältä mäkeen.
Sekä rengasmäen, että Half Pipen ainoat huonot puolet oli ne, että renkaiden raahaaminen portaita ylös oli raskasta.
Pääallas ulkona oli kiva. Siinä mahtui vähän uimaankin ja siihen meni kaksi tiikerimäkeä, jotka oli liukujen tavoin kivoja perusmäkiä, sekä yksi vähän vaapa pudotuksen kaltainen mäki. Lisäksi siinä oli tarzanhyppymahdollisuus (miksi sitä kutsuimme). Minun tarzanhypyt jäivät kyllä hieman penki alle, mutta ystäväni taituroi kuin ammattilainen.
Eväitä söimme muutaman kerran ja yhdessä välissä hain kioskilta jäätelön ja kaakaon. Hyvin jaksettiin! Järkyttävät hinnat siellä tosissaan oli. Jäähilejuoma maksoi muistaakseni 7.30€.
Serenassa tapasin myös leirikaverini Miran (nimestä blogiin). Pienen piirityksen ja jahtaamisen jälkeen kävin tyttöä olkapäähän naputtamassa ja varmistamassa, etten henkilöstä olo erehtynyt.
Päivästä jäi kiva fiilis! :)










Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Asialliset kommentit piristää aina! :)